Tiimicoaching on koko tiimille yhtä aikaa toteutettavaa valmennusta, joka auttaa tiimiä kehittymään huipputiimiksi.
 
Paikalla ovat kaikki tiimin jäsenet sekä tiimin esihenkilö. Coaching on tavoitteellista ja tiimilähtöistä - lähtökohtana voivat olla esim. tiimin tavoitteet, yhteistyö sidosryhmien kanssa, vuorovaikutus, haastavien tilanteiden käsittely jne. Coachaus tuo asioita näkyväksi ja coachit eivät anna vastauksia - vastaukset löytyvät tiimiltä. 
 
 
 

Milloin kannattaa kutsua tiimicoach paikalle valmentamaan tiimiä?

Oikeastaan aina on hyvä hetki coachingille, jos tiimi haluaa parantaa toimintaansa. Myös huippu-urheilijat valmentautuvat tullakseen vielä paremmiksi. On kuitenkin tilanteita, joissa tiimicoachingista on erityisesti hyötyä:

- Halutaan parantaa tiimin toimintatapoja tai toimintatavoissa on tapahtunut muutoksia.
- Halutaan tehostaa yhdessä työskentelyä.
- Tiimissä on puhumattomuutta.
- Halutaan parantaa konfliktien käsittelyä.
- Tiimiin on tullut uusi tai uusia jäseniä tai tiimistä on lähtenyt jäseniä.
- Tiimi on kokonaan uusi.
- Tiimi on toiminut jo pitkään yhdessä ja halutaan uutta otetta työhön.
- Tiiimissä on väsymystä, innostuksen puutetta tai alakuloa.
- Tiimi ei työskentele tiiminä yhteisten tavoitteiden eteen.
- Tiimi ei löydä itsenäisesti ratkaisua omassa työssä esiintyviin kysymyksiin.

Millainen tiimicoaching prosessi sitten on?

Tiimicoaching-prosessi sisältää alkutapaamisen, itse tiimin valmennukset (3kpl tai useampi) sekä lopputapaamisen. 
 


Koko prosessi polkaistaan käyntiin keskustelemalla tiimin lähtökohdasta ja tavoitetilasta - mitä tiimicoachingilla halutaan saada aikaan. Alkutapaamisessa ovat mukana tiiminvetäjä/esihenkilö, tiimicoach(it) sekä tiimicoachingin tilaaja (esim. HR puolen edustaja). Tämä tapaaminen voidaan tehdä virtuaalisesti tai lähitapaamisena.

Itse tiimicoaching toteutetaan mahdollisuuksien mukaan lähitoteutuksena ja paikalla ovat kaikki tiimin jäsenet sekä tiiminvetäjä/esihenkilö. Yksi coaching sessio kestää aina 3h kerrallaan ja sessioita pidetään esim. 2-4 viikon  välein ja kolme kertaa (tai useammin, jos pidemmästä  coaching prosessista on sovittu). Tiimi saa muutamia tehtäviä coaching-sessioiden välissä tehtäväksi.

Tiimicoaching-prosessin päätteeksi pidetään lopputapaaminen, jossa mukana ovat tiiminvetäjä/esihenkilö, tiimicoach(it) sekä tiimicoachingin tilaaja. Tapaamisessa käydään läpi coaching-prosessia, mihin tiimi coachingin avulla eteni sekä käydään palautekeskustelu.
 
Hinnoitteluesimerkki:
Kolmen kerran coaching prosessi, 3-10 hengen tiimille, 3h kerrallaan eli 3x3h coachaus alkaen 4000e plus alv.